Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!



Työnantajan tulee luetteloida koronalle työssä altistuneet työntekijät

10.3.2021

Työnantajan on pidettävä luetteloa työtekijöistä, jotka ovat altistuneet työssä koronalle tai muille vaarallisille biologisille tekijöille. Tämä velvollisuus koskee kaikkia aloja.

Ennen koronapandemiaa useimpien alojen työpaikoilla ei ole jouduttu pitämään altistuneiden luetteloa. Perinteisesti vaarallisia biologisia tekijöitä on esiintynyt lähinnä sosiaali- ja terveysalalla, jäte- ja jätevesihuollossa sekä maa- ja metsätaloudessa.

"Korona on muuttanut tilannetta, ja sen seurauksena luettelointi on tullut ajankohtaiseksi lähes kaikilla toimialoilla. Moni työnantaja on ollut hämmentynyt siitä, mitä luettelointivelvollisuus tarkoittaa ja ketä se koskee", kertoo ylitarkastaja Arja-Liisa Sikiö Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Työsuojelutarkastajat kokosivat Tyosuojelu.fi-verkkopalveluun vastauksia työnantajien esittämiin kysymyksiin koskien altistuneiden luettelointia.

Ajantasaisen luettelon avulla työnantaja voi seurata altistumisten kokonaistilannetta ja arvioida työsuojelutoimenpiteiden riittävyyttä. Luettelon tietoja käytetään esimerkiksi koronajäljitykseen.

Työsuojelutarkastajat valvovat luettelon pitämistä

Biologiset vaaratekijät ovat biologista alkuperää olevia epäpuhtauksia työympäristössä. Niitä ovat bakteerit, virukset, hiiva- ja homesienet sekä loiset.

Työsuojelutarkastajat valvovat biologisten tekijöiden hallintaa työpaikoilla. Valvonnassa keskitytään erityisesti siihen, miten työpaikat ovat tunnistaneet biologiset vaarat ja arvioineet niiden riskit sekä toteuttaneet altistumista vähentävät toimenpiteet ja seuranneet niiden vaikuttavuutta. Altistuneiden luettelo on yksi valvottavista asioista.

Koronaepidemian vuoksi tarkastuksia tehdään myös toimialoille, joilla biologisia tekijöitä ei ole aiemmin juuri huomioitu, kuten kuljetusalalle, kouluihin ja kaupan alalle. Tarkastuksia tehdään koko maassa.

(Aluehallintovirasto)

 



» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.ecoonline.fi

Seuraava >

<< Takaisin


Palvelun tarjoaa: EcoOnline Oy


Bookmark and Share

© EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.ecoonline.fi