26.2.2019
Työsuojeluviranomainen tarkasti vuoden 2018 mittaisessa valtakunnallisessa hankkeessa myynnissä olevia teollisuustyöhön tarkoitettuja henkilösuojaimia. - Tulokset osoittavat, että kaupoissa myytävien henkilönsuojainten merkinnöissä ja käyttöohjeissa ei ole paljoa vakavia puutteita. Erityisesti voidaan mainita kemikaalinsuoja-asut, näkyvät liivit sekä koko- ja puolinaamarit, jotka olivat asianmukaisessa kunnossa sata prosenttisesti, kertoo hankkeen koordinaattori ylitarkastaja Reijo Kallio.
Hankkeeseen osallistui kymmenen tarkastajaa, jotka tarkastivat 145 myymälässä 156 suojainta.
Tarkastukset tehtiin suojaimia valmistavissa yrityksissä, Suomeen tuovissa sekä myyvissä erikoisliikkeissä, rautakaupoissa ja tavarataloissa.
Tarkastetuista suojaimista 65 prosenttia oli täysin kunnossa. Tuotteiden merkinnät olivat yhtä lukuun ottamatta kaikki kunnossa. Suomen- tai ruotsinkieliset käyttöohjeet puuttuivat yhdestätoista suojaimesta ja käyttöohjeista 29 prosentissa oli erilaisia puutteita.
- Kun merkinnöissä ja käyttöohjeissa havaittiin puutteita, tarkastettiin ja saatettiin kuntoon myös suojaimen vaatimustenmukaisuutta osoittavat asiakirjat, tyyppitarkastus-todistus ja vaatimustenmukaisuusvakuutus. Nämä pyydettiin suojaimen Suomeen tuojalta tai valmistajalta. Myöhemmin tehtävillä jälkivalvontatarkastuksilla selvitetään, onko havaittuja puutteita korjattu, toteaa ylitarkastaja Reijo Kallio.
Käyttöohjeet puuttuivat suomeksi ja ruotsiksi yhdestätoista eli 7 prosentista tarkastetusta tuotteesta. Käyttöohjeella on ratkaiseva merkitys oikean suojaimen valintaan ja käyttötapaan.
- Puutteellisten tietojen johdosta tehty väärä suojainvalinta voi johtaa hengenvaarallisiin seurauksiin, muistuttaa Reijo Kallio.
Tilanteen parantamiseksi jälkivalvontaa suoritetaan ainakin niissä myymälöissä, joiden todettiin myyvän vaatimustenvastaisia suojaimia.
Hankkeessa kävi ilmi, että puutteellisesti merkittyjen suojainten myyntiin syyllistyvät pääosin samat toiminnan harjoittajat toistuvasti.
Henkilönsuojainten markkinavalvontaverkosto on tehnyt esitteen henkilönsuojaimista työkaluksi työsuojelutarkastajille. Työpaikoille suojainten valinnassa antavat opastusta työterveyshuoltoyksiköt, Työturvallisuuskeskus, Työterveyslaitos ja aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet.
(Työsuojelun vastuualue)
|