Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!

3T Ratkaisut Oy - Luotettava



Tienkäyttäjien palaute tepsi: Liikennevirasto panostaa lisää talvioloihin

6.11.2018

Talvisia teitä hoidetaan entistä kovemmalla tarmolla ensi vuodesta lähtien. Liikenneviraston tiistaina julkistamat teiden talvihoidon toimintalinjat tarkoittavat, että hoitoluokkia korotetaan 1. tammikuuta yhteensä 11-12 000 kilometrin matkalla, eli noin 15 prosentilla Suomen maantieverkosta. Urakoiden kilpailutusten myötä hoitoluokkia nostetaan vielä 3 000 kilometrin matkalla vuoteen 2024 mennessä.

Hoitoluokissa kipuaminen merkitsee teille esimerkiksi aiempaa kireämpiä liukkaudentorjuntavaatimuksia, teiden kuivatuksen tehostamista ja lumivallien madaltamista.

Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman kertoo, että linjausten taustalla on kansalaisilta ja elinkeinoelämältä saatu palaute, joka erityisesti viime vuonna oli varsin surkeaa.

- Asiakkailta on tullut vakava viesti, ja se on otettu virastossa vakavasti, hän sanoo.

Kunnossapitopäällikkö Pekka Rajalan mukaan palautetta on tullut esimerkiksi liukkaudesta, lumenpoiston hitaudesta ja valvonnasta. Viime keväänä julkistetun tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen perusteella näyttää siltä, että erityisesti raskaan liikenteen ammattikuskit kokevat teiden talviajan kunnon huonoksi.

Raskas liikenne onkin jatkossa yksi avaintekijä teiden hoitoluokkien määrittelyssä. Uusissa toimintalinjoissa huomioidaan paitsi tien liikennemäärä kokonaisuutena, myös raskaan liikenteen osuus.

Ei silti ikuista kesäkeliä

Toimintalinjoissa näkyy myös ilmastonmuutos, jonka vaikutukset tekevät tiestön talvihoidon suunnittelusta entistä vaikeampaa. Liikenneviraston asiantuntijoiden mukaan perinteiset etelän kelit kapuavat yhä pohjoisemmaksi. Lisäksi ilmaston lämpeneminen on synnyttänyt yhä enemmän poikkeuksellisia sääilmiöitä, joten urakoitsijoilta edellytetään kykyä hoitaa työt myös poikkeusoloissa.

- Tienpitäjälle ilmastomuutos on jo tapahtunut, sanoo toimialajohtaja Jukka Karjalainen.

Muutokset eivät kuitenkaan ole pelkästään tienpitäjien ongelma, eikä tehostettu kunnossapito tarkoita, että ajella voisi kuin olisi ikuinen kesä.

- Talvella on aina talvikelit, sille me emme voi mitään. Tämä vaatii sitä, että kuljettaja noudattaa oikeaa tilannenopeutta ja varovaisuutta, Karjalainen sanoo.

Erityistilanteisiin varaudutaan niin kutsutulla täsmähoidolla. Karjalaisen mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi kausiluonteisia teollisuuskuljetuksia tai vaikkapa liikuntakeskusten ruuhkahuippuja.

Rahaa menee mutta myös säästyy

Wihlman ja Karjalainen kertovat uudistusten korottavan talvihoidon kustannuksia noin 15 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Toimintalinjaraportin mukaan välilliset taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin selvästi myönteisiä, sillä muutokset vähentävät yksityisautoilijoiden ajokustannuksia hieman ja yritysten ajokustannuksia merkittävästi.

Karjalainen selittää, että kustannuksia kasvattaa aiempaa korkeampi vaatimustaso, jonka vuoksi urakoitsijoiden on hankittava esimerkiksi lisäkalustoa.

Entistä kiivaampi liukkaudentorjunta tarkoittaa myös lisääntyvää suolan käyttöä. Suolasta kärsivillä pohjavesialueilla suolaa pyritään korvaamaan muilla aineilla, kuten formiaateilla. Kaikkialla formiaatteja ei kuitenkaan oteta käyttöön, sillä Karjalainen kertoo niiden olevan merkittävästi suolaa kalliimpi vaihtoehto.

(STT)





» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.3tonline.fi

< Edellinen | Seuraava >

<< Takaisin

Kommentoi uutista

Ladataan kommentteja, hetki...


HSEQ Online - Kattava, ketterä ja kehittyvä pilvipalvelu

Palvelun tarjoaa: 3T Ratkaisut Oy - Ratkaisevasti parempi työpäivä


Bookmark and Share

© 3T Ratkaisut / EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.3tratkaisut.fi