Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!

3T Ratkaisut Oy - Luotettava



Luonto lataa työhyvinvoinnin pattereita työpäivän aikana

24.9.2018

Luonnossa liikkuminen edistää työhyvinvointia, todetaan Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin luontoympäristön elvyttäviä ja terveyttä tukevia vaikutuksia työvoinnin edistämisen näkökulmasta.

Tutkimuksessa havaittiin lähes päivittäin luonnossa ulkoilevien työntekijöiden kokevan työssään enemmän tarmokkuutta ja omistautumista kuin muut. Erityisesti ne työntekijät, joilla ulkoilemista tapahtuu myös työaikaan, raportoivat työhyvinvointinsa korkeaksi. Sekä luonnossa ulkoilun määrällä että säännöllisyydellä niin vapaa-ajalla kuin työaikana näyttäisi olevan merkitystä työssäjaksamiseen.

- Tutkimuksen tulosten perusteella luonnonympäristössä ulkoilemista myös työaikana voidaan suositella lämpimästi, toteaa hankkeen tutkija Kirsi Salonen.

Suomessa luontoympäristö on useisiin muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen hyvin saavutettavissa ja se on ilmainen resurssi niin työntekijöille kuin työnantajillekin. Sitä on osattava kuitenkin hyödyntää. Työnantajien suositellaankin lisäävän luontoympäristöön liittyvien resurssien tavoitteellista hyödyntämistä työhyvinvoinnin voimavarana. Tutkimus toi myös tärkeää tietoa luontolähtöisten interventioiden kehittämiseen.

- Luontolähtöiseen interventioon osallistuneet työntekijät kokivat myönteisiä tunnetilan muutoksia ja heidän psykologinen irrottautuminen työstä parani tapaamisten aikana, sanoo yliopistotutkija Katriina Hyvönen.

Tutkimuksen mukaan osallistujat tulivat luontolähtöisen interventioryhmän avulla tietoisemmiksi luonnon hyvinvointivaikutuksista ja mahdolliset ulkoiluun liittyvät häiritsevät kokemukset vähenivät tai poistuivat.

Tutkimus perustuu laajaan kysely- ja interventioaineistoon, jossa kartoitettiin lähes 800 suomalaisen työntekijän luonnossa ulkoilua, työolosuhteita, työhyvinvointia ja työssä suoriutumista. Kyselyyn vastasi työntekijöitä useista eri julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioista.

Tutkimusta rahoitti Työsuojelurahasto.

(Jyväskylän yliopisto)

 



» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.3tonline.fi

< Edellinen | Seuraava >

<< Takaisin

Kommentoi uutista

Ladataan kommentteja, hetki...


HSEQ Online - Kattava, ketterä ja kehittyvä pilvipalvelu

Palvelun tarjoaa: 3T Ratkaisut Oy - Ratkaisevasti parempi työpäivä


Bookmark and Share

© 3T Ratkaisut / EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.3tratkaisut.fi