Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!

3T Ratkaisut Oy - Luotettava



Juhannuksen turvallisuusvinkit

21.6.2018 

Juhannusta vietetään sateisessa ja tuulisessa säässä ympäri maan

Juhannusta vietetään tänä vuonna laajalti sateisessa ja paikoin voimakkaan tuulisessa säässä, kertoo Ilmatieteen laitos.
Ennusteen mukaan Suomeen saapuu juhannusaatoksi etelästä voimakas matalapaine. Siihen liittyvä sadealue leviää perjantain vastaisena yönä suureen osaan maata.

Juhannusaaton sateet ovat runsaita, ja vettä kertyy yleisesti 10-20 millimetriä, paikoin jopa 30-50 millimetriä. Sateet saavuttavat myös Lapin.

Juhannusaaton lämpötila on ennusteen mukaan poutaisilla alueilla 15-19 astetta, mutta sadealueilla jäädään 10 asteen tuntumaan.
Juhannusyönä lämpötila on koko maassa noin 10 asteessa tai vähän sen alapuolella. Pohjois-Lapissa liikutaan lähempänä 5 astetta.
Juhannuspäiväksi matalapaine sateineen siirtyy Lappiin. Etelässä voi silti esiintyä paikoin sade- tai ukkoskuuroja.

(STT)

Turvallisesti vesillä

- Seuraa säätiedotusta. Varustaudu sellaiseen keliin, mitä on luvattu. Juhannukseksi on luvassa haastavia sääolosuhteita.

- Käytä pelastusliivejä ja pidä ne myös päälle puettuna, koska vain päällepuetut pelastusliivit auttavat.

- Laita vene kuntoon ennen vesille lähtöä. Varmista, että moottori toimii hyvin ja että sinulla on tarpeeksi polttoainetta mukana.

- Älä "ylikuormaa" venettä eli älä lastaa veneeseen enempää ihmisiä tai eväitä kuin mitä vene on sunniteltu kantamaan.

- Tutustu vesiliikenteen sääntöihin ja noudata niitä. Nämä tiedot löytyvät internetistä. Jos et vielä tiedä näitä, niin vesille lähtöä kannattaa harkita.

(STT)
Lähde: Helsingin meripelastuslohkokeskuksen kapteeniluutnantti Aki Salomaa ja Länsi-Uudenmaan poliisi.




» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.3tonline.fi

Seuraava >

<< Takaisin

Kommentoi uutista

Ladataan kommentteja, hetki...


HSEQ Online - Kattava, ketterä ja kehittyvä pilvipalvelu

Palvelun tarjoaa: 3T Ratkaisut Oy - Ratkaisevasti parempi työpäivä


Bookmark and Share

© 3T Ratkaisut / EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.3tratkaisut.fi