Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!



Suomalaisille työpaikoille tunnustusta työhyvinvoinnin parantamisesta

27.4.2015

Kaksi suomalaista työpaikkaa on menestynyt Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston järjestämässä kansainvälisessä kilpailussa, jossa palkittiin työstressin ja psykososiaalisten riskien hallintaa kehittäneitä työpaikkoja.

Palkinnon sai tamperelainen Fastems Oy Ab, joka on tietoisesti rakentanut organisaatiokulttuuriaan tukemaan henkilöstön hyvinvointia ja yhteishenkeä. Yrityskulttuurin muuttamiseen on osallistunut koko henkilöstö sekä Suomessa että ulkomailla. Yrityksen toimiala on tehdasautomaatio.

Fastems on vuosittain yhdessä työterveyshuollon kanssa valinnut henkilöstöstä kohderyhmän, jonka kokemuksia on systemaattisesti kartoitettu kysymällä, mikä toimii, mikä ei toimi ja mitä pitäisi parantaa. Sen jälkeen on yhdessä pohdittu, mitä asioita kehittämällä työn kuormittavuuden kokemukseen pystytään vaikuttamaan eniten, ja sovittu kehittämistoimenpiteet. Työhyvinvoinnin parantuessa myös yrityksen tulos on parantunut.

Kunniamaininta myönnettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle. Se on vuodesta 2008 lähtien kehittänyt omaa työhyvinvointiohjelmaa, jossa on menossa jo kolmas kausi. Sen pääteemana on sujuva työ ja sen mahdollistaminen. Tavoitteena on, että jokainen työntekijä ottaa vastuun omasta työkyvystään ja työnantaja puolestaan aktivoi sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Työsuojelun riskienarviointiin on lisätty psykososiaaliset kuormitustekijät, joita kartoitetaan yksiköiden henkilökunnan itsearviointina.

Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän suunnitelmallisen kehittämisen ansiosta sairauspoissaolot ja työtapaturmat ovat kääntyneet laskuun ja työtyytyväisyys on parantunut.

Kilpailu on osa Terveellinen työ -kampanjaa, jonka teemana on vuosina 2014-2015 Stressi hallinnassa!

» Terveellinen työ - hyvän käytännön palkinnot (EU-OSHA)

(STM)

» Lue tiedote Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston sivuilta: Hyvien käytäntöjen palkintojuhlassa esillä erinomaisia tapoja hallita työperäistä stressiä  

Hyvä organisaatiokulttuuri tukee henkilöstön hyvinvointia ja yhteishenkeä.


Ota työhyvinvointi- ja työturvallisuusaiheisten multimedioiden monipuolinen valikoima helposti käyttöön

» 3T Kouluttajalisenssillä 

» 3T eOpistossa

Valikoimamme sisältää monia psykososiaalisiin kuormitustekijöihin liittyviä aiheita, mm. Tunnista stressi ja työuupumus, Masennuksen jälkeen töihin sekä Epäasiallinen kohtelu työpaikalla.


(3T Ratkaisut Oy)



» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.ecoonline.fi

Seuraava >

<< Takaisin


Palvelun tarjoaa: EcoOnline Oy


Bookmark and Share

© EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.ecoonline.fi