Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!



Vahva tuki työsuojelulautakuntien toiminnalle

19.10.2011

Työsuojelun tekeminen ja kehittäminen kolmikantaisesti sai vahvan tuen kaikilta osapuolilta keskiviikkona työsuojelulautakuntien valtakunnallisessa yhteisseminaarissa Säätytalossa Helsingissä. 
 – Sidosryhmäyhteistyötä kunnioitetaan aidosti, kiteytti kehittämispäällikkö Juha Anttila SAK:sta.

– Työ on mennyt kiintoisampaan ja antoisampaan, konkreettisempaan suuntaan. Lautakunta jalkautuu ja kuuntelee työpaikkojen ääntä, arvioi yleisnäkymää Nordkalk Oy:n hallintojohtaja Kari Vainio.

Mutta myös parannettavaa löytyi, tätä mieltä olivat kaikkien keskusjärjestöjen edustajat.
- Lautakuntien kokouksia pitäisi olla riittävän usein, ei vain pari kertaa vuodessa. Asiat tulisi tuoda lautakunnan kokouksiin ennen kuin niistä on jo päätetty, sillä tosiasiallinen vaikutusmahdollisuus on olennaisinta. Eri alueiden lautakuntien työskentelyn tulisi olla nykyistä tasalaatuisempaa eli parhaat toimintatavat tulisi benchmarkata, summasi asiantuntija Katja Leppänen EK:sta.

Niin työntekijöiden kuin työnantajienkin etujärjestöt toivoivat, että lautakuntien käsiteltäväksi tuotaisiin hyvissä ajoin muun muassa toimintaympäristöanalyysit ja niiden vuosittaiset päivitykset, valvontasuunnitelmat ja vuosittaiset tulossopimukset.

Sekä ylijohtaja Leo Suomaa että valvontajohtaja Markku Marjamäki STM:n työsuojeluosastolta lupasivat, että palaute kuunnellaan erittäin herkällä korvalla ja mm. lautakuntien työskentelytavoille pyritään luomaan yhteisiä linjauksia.

STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen katsoi, että myös itsekritiikille on paikka.

– Lautakuntien työ näkyy valitettavan huonosti keskusjärjestössämme, parannettavaa on.

Akavassa jäsenistö ei puolestaan ole oikein mieltänyt, että henkinen työsuojelu on myös työsuojelua.

– Asiantuntija-ammateissa suurin syy esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle jääntiin ovat mielenterveyden ongelmat, totesi  AKAVA:n asiamies Tarja Arkio.

Työsuojelulautakuntien valtakunnallinen yhteisseminaari järjestettiin nyt kolmannen kerran.

(Aluehallintovirasto)

 



» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.ecoonline.fi

Seuraava >

<< Takaisin


Palvelun tarjoaa: EcoOnline Oy


Bookmark and Share

© EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.ecoonline.fi