Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!



Masennus johtaa aiempaa harvemmin sairauslomaan

Helsinki, 15.2. 2011

Masennuksesta johtuneiden sairauslomien lähes vuosikymmenen jatkunut kasvu näyttäisi taittuneen.

Masennuksesta aiheutuneita sairauspäivärahapäiviä oli viime vuonna 2,3 miljoonaa. Vielä kolme vuotta aikaisemmin samasta syystä korvattiin 2,5 miljoonaa sairauspäivää.

Masennus on yksittäisistä sairauksista yleisin työkyvyttömyyseläkkeen peruste. Niin sanotussa Masto-hankkeessa on etsitty yli kolmen vuoden ajan keinoja masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden vähentämiseen.

–Esimerkiksi yhteistyötä työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on pyritty parantamaan, kertoo hankkeen pääsihteeri Teija Honkonen.
Lisäksi henkilöstöhallinnossa, työsuojelussa ja työterveyshuollossa työskenteleviä on koulutettu tunnistamaan ennalta asioita, jotka uhkaavat heikentää ihmisten työkykyä. He ovat saaneet myös evästystä siitä, kuinka pitkältä sairauslomalta palaava työntekijä otetaan työpaikalla vastaan.

–Koska moni työssäkäyvä, työtön tai opiskelija hakee ongelmiinsa apua terveyskeskuksista, siellä on kiinnitetty huomiota masennuksen varhaiseen tunnistamiseen ja aktiiviseen hoitoon, Honkonen jatkaa.


Masennuseläkkeet vähenivät vain hieman


Masennuseläkkeelle siirtyneiden määrä pieneni viime vuonna vain hieman. Masennuseläkkeelle siirtyi työelämästä viime vuonna noin 3800 palkansaajaa, kun toissa vuonna heitä oli noin 3900.

Viime vuonna Suomessa oli yhteensä 35000 työelämästä masennuseläkkeelle siirtynyttä. Masennusperäiset eläkkeet alkavat keskimäärin 49-vuotiaana eli noin kolme vuotta aiemmin kuin muista syistä johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet.

Niin sanotulla osasairauspäivärahalla on tuettu muun muassa masennuksesta toipuvien paluuta töihin. Osapäivärahan käyttö lähes kaksinkertaistui viime vuonna verrattuna toissa vuoteen, mutta sitä käytetään yhä vähemmän kuin alun perin odotettiin.

Viime vuonna osasairauspäivärahaa sai noin 4700 ihmistä. Etuutta kehiteltäessä arvioitiin, että sitä käyttäisi vuosittain jopa 10000 ihmistä.



(STT)




» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.ecoonline.fi

Seuraava >

<< Takaisin


Palvelun tarjoaa: EcoOnline Oy


Bookmark and Share

© EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.ecoonline.fi