Käyttäjätunnus

Salasana


» 3T LAKISEURANTA
Pysy mukana lain muutoksissa!
» REKISTERÖIDY ja tilaa viikottainen uutiskirje!
» 3T KOULUTTAJALISENSSI Lisävirtaa turvallisuuskoulutukseen!



Lapuan räjähdetehtaan palo alkoi sähkökeskuksesta

16.3.2009 

Turvatekniikan keskus on saanut valmiiksi Lapuan Räjähdysainepalvelun räjähdetehtaan tulipaloa koskevan onnettomuustutkintaraportin.

Lapuan Räjähdysainepalvelu Oy:n räjähdetehdas syttyi palamaan 5.10.2008. Paloa ei ryhdytty räjähdysvaaran vuoksi sammuttamaan, vaan miehittämättömän tehtaan annettiin palaa. Valvontavideoiden ja palojälkien perusteella voidaan olettaa tulipalon saaneen alkunsa tehdasrakennuksen ulkoseinällä olevasta sähkökeskuksesta. Keskuksessa sattui ainakin kaksi melko peräkkäistä välähdystä. Syntynyt valokaari sytytti yläpuolella kaapelisillalla olleet kaapelit ja edelleen rakennuksen lautaräystään, mistä tuli eteni lähes koko rakennukseen. Osastoitu öljylämmityskattilahuone säästyi tuholta.

Rakennuksessa edellisenä iltana valmistettu 4050 kg erä räjähdettä oli tehdasrakennuksen lastauslaiturilla. Räjähteet paloivat täysin, mutta eivät räjähtäneet. Prosessilaitteistot tuhoutuivat palossa ja samoin paloivat niissä mahdollisesti olleet tuotejäämät. Saman rakennuksen toisessa päässä olleet ammoniumnitraattisäkit eivät syttyneet. Tehdas tuhoutui täysin.

Tutkijaryhmä ehdottaa vastaavan onnettomuuden ehkäisemiseksi sähkökeskusten ja muiden sähkönjakeluun liittyvien laitteiden sijoittamista riittävän etäälle palovaarallisista kohteista tai muuten riskialttiista kohteesta.

Tuotantolaitoksen toimintaperiaatteita ja menettelyitä tulee tarkentaa ja varmistaa, että niitä noudatetaan kaikissa tilanteissa. Turvallisuusmenettelyihin kuuluu varmistaa, ettei tiloissa ole ylimääräisiä vaarallisia kemikaaleja. Sähkölaitteiden (sähkökeskus) kunnossapidosta tulee huolehtia. Tuotantolaitokselta tuleviin hälytyksiin reagointia tulee nopeuttaa.

(Turvatekniikan keskus)
 

Yhteenveto:

Tapahtuma:
Räjähdetehdas syttyi palamaan 5.10.2008. Räjähdysvaaran vuoksi paloa ei sammutettu, vaan miehittämättömän tehtaan annettiin palaa. Tulipalon oletetaan saaneen alkunsa tehdasrakennuksen ulkoseinällä olevasta sähkökeskuksesta.

Miten voidaan välttää:
Vastaavan onnettomuuden ehkäisemiseksi sähkökeskukset ja muut sähkönjakeluun liittyvät laitteet tulisi sijoittaa riittävän etäälle palovaarallisista kohteista tai muuten riskialttiista kohteesta.

Yritys:
Lapuan Räjähdysainepalvelu Oy



» Lue miten parannat työturvallisuutta ja työhyvinvointia työpaikallasi: www.ecoonline.fi

< Edellinen | Seuraava >

<< Takaisin


Palvelun tarjoaa: EcoOnline Oy


Bookmark and Share

© EcoOnline Oy Ilmoita virhe tai anna palautetta. Työturvallisuus, työterveys ja työhyvinvointi
info@turvallisuusuutiset.fi | 046 712 1133 | Tekniikantie 14, 02150 Espoo | www.ecoonline.fi