|
16.8.2010
Turvallisuusteema esittäytyy Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 8. – 10.9.2010 laajasti. Luvassa on jo 12. kerran järjestettävät kansainväliset Turvallisuus-messut sekä kolmannen kerran toteutettavat Kiinteistöturvallisuus- ja Työhyvinvointi-messut. Messupäivinä näytteilleasettajien osastoilla, ohjelmassa ja seminaareissa ovat esillä niin tekniset kuin inhimillisetkin turvallisuustekijät. Turvallisuus-messujen C-halli on avoinna myös lauantaina 11. syyskuuta, jolloin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK järjestää Vapaaehtoispäivän.
Pohjoismaiden merkittävimmillä turvallisuusalan Turvallisuus-messuilla sekä Kiinteistöturvallisuus- ja Työhyvinvointi-messuilla alan ammattilaiset voivat kouluttautumisen lisäksi paneutua ajankohtaisiin tuotteisiin, nykytekniikkaan, tietoon ja palveluihin. Kaikki kolme messutapahtumaa ovat avoinna keskiviikosta perjantaihin, mutta Turvallisuus-messujen C-halli tarjoaa ohjelmaa lauantainakin.
Turvallisuus-messuilla ovat esillä muun muassa pelastustoimi, organisaatioiden pelastustoiminta, ympäristöturvallisuus, työturvallisuus, tuotannon ja toiminnan turvallisuus, rikosturvallisuus ja omaisuuden suojaaminen, tietoturvallisuus sekä henkilöturvallisuus. Kiinteistöturvallisuus-messuilla paneudutaan monipuolisesti turvallisuustoimintaan, rakenteelliseen turvallisuuteen, sähköisiin turvajärjestelmiin, turvallisuuden valvontaan ja alan koulutukseen liittyviin tuotteisiin ja palveluihin. Työhyvinvointi-messut tarjoavat vastauksia, joilla voi ylläpitää työssä jaksamista ja työarjen mielekkyyttä.
Turvallisuuden suurtapahtuman avaa keskiviikkona 8.9. ylijohtaja Leo Suomaa sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolta. Pelastustoimen tervehdyksen tilaisuuteen tuo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin hallituksen puheenjohtaja Juha Hakola. Turvainfosta vastaa Pelastusopiston vanhempi opettaja Ilkka Kaarakainen. Messujärjestäjän tervehdyssanat esittää Tampereen Messut Oy:n toimitusjohtaja Hannu Vähätalo.
Messutalo havainnollistaa turvallisuutta – seminaarit takaavat ajankohtaista tietoa
Kiinteistöturvallisuus-messuille D-halliin rakennettava 50 neliönmetrin Messutalo esittelee seniori- ja palvelutaloasumisen turvallisuusratkaisuja. Se tarjoaa rakentamisen, kiinteistöalan, suunnittelun ja turvallisuusalan ammattilaisille ajatuksia siitä, mitä seniori- ja palvelutaloasumisen turvallisuus voi tulevaisuudessa olla ja mitä liiketoiminnallisia mahdollisuuksia tämä sektori jatkossa tarjoaa.
Turvallisuuden suurtapahtuman seminaareissa otsikoissa ovat muun muassa seniori- ja palvelutaloasumisen turvallisuus, tulityö, yritysturvallisuus, työhyvinvointi, pelastusajoneuvot, sisäympäristön hallinta sekä IT-laitetilan vikasietoisuus. Lisäksi luvassa ovat esimerkiksi Tekes-seminaari ja Nolla tapaturmaa -foorumin infotilaisuus. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina järjestetään myös Pidä kunnossa, takaa turvallisuus -seminaari.
Turvallisuus-messujen lauantainen Vapaaehtoispäivä lupaa tietoa, kilpailuja ja viihdettä
Turvallisuus-messujen C-hallissa toteutettavassa Vapaaehtoispäivässä esittäytyvät muun muassa kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö CTIF sekä päivän ohjelmasta vastaava Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Viihdettä tarjoavat esimerkiksi hakatikas- ja vaakabenjikilpailut, Tampereen VPK:n soittokunta sekä veteraanipaloautot. Virkistyä voi myös palokuntanaisten ja -nuorten lehtikahvilassa. Alan ammattilaisia palvelee palokuntien rekryhanke. Paikalla ovat kaikki Turvallisuus-messujen C-hallin ja ulko-osastojen näytteilleasettajat.
(Tampereen Messut Oy)
|
»Turvallisuusmessujen sivuille (turvallisuusmessut.fi)
Turvallisuusuutiset.fi ja sitä tuottava 3T ratkaisut Oy on tänäkin vuonna mukana messuilla (osasto A99).
Uusi palvelumme,
» Työsuojelupäällikkö.fi
julkaistaan virallisesti messuilla. Tervetuloa ristiäiskahveille osastollemme A99 !
Turvallisuus 2010 -messut avaa STM:n Leo Suomaa
Turvallisuusmuotia vuodelta 2008.
|