|
11.5.2009 Helsinki
Rakennusalan työturvallisuutta kehitetään yhteisvoimin. Uusi näyttö tästä on rakennuskoneiden oikeaa ja turvallista käyttöä koskevan opastusaineiston laatiminen internetiin. Sen ovat saaneet aikaan yhdessä keskeiset rakennusliikkeet, konevuokraamot ja järjestöt. Aineistoja ylläpidetään Turvallisuusuutiset.fi -palvelun rakennuskonesivustolla.
Rakentaminen on Teknisen Kaupan liiton johtaja Heikki Ojanperän mukaan teknistynyt vauhdilla, esimerkiksi henkilönostinten määrä on nopeasti moninkertaistunut. Niillä korvataan hidasta ja joskus myös vaarallista tikkaiden ja telineiden käyttöä. Materiaalien siirrossa puolestaan käytetään enstistä enemmän kurottajia ja erityyppisiä nostureita. Yleisesti rakennusliikkeet vuokraavat koneet rakennuskonevuokraamoilta. Kehittyvä teknologia vaatii myös paitsi rakennus- myös vuokrausprosessin hyvää hallitsemista, ja käyttäjien ammattitaidon kehittämistä
Uudet opasmateriaalit koostuvat koko koneiden vuokrausprosessin ja käytön kattavista tarkistuslistoista ja opetusmultimedioista. Ne tulevat käytännön tarpeeseen. Esimerkiksi SRV Viitoset tulee käyttämään niitä heti työntekijöiden opastuksessa Musiikkitalon työmaalla Helsingissä. Vuokraamot, kuten Ramirent ja Cramo käyttävät niitä oman henkilöstönsä perehdyttämisessä.
Materiaali kattaa henkilönostimet, telineet, kurottajat, nosturit, alamiestyöskentelyn ja työmaan sähköistyskaluston. Tarkistuslistat ja laitekohtaiset turvallisuusanalyysiraportit ovat vapaasti kaikkien saatavilla. Multimediat ovat vapaasti hankeeseen osallistuneiden yritysten ja järjestöjen jäsenkunnan käytössä, muut saavat ne kuukausimaksulla.
Hankkeessa olivat mukana Cramo Finland Oy, Infra ry, NCC Rakennus Oy, Rakennuskonepäälliköt ry, Ramirent Finland Oy, Skanska Rakennuskone Oy, SRV Yhtiöt Oy, Talonrakennusteollisuus ry, Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys/Rakennuskonejaosto, Työsuojelurahasto, YIT Kalusto Oy ja 3T Ratkaisut Oy.
(Turvallisuusuutiset)
|