5.3.2009
Työelämässä väkivallalle tai sen uhalle altistuvien työntekijöiden määrä on lisääntynyt. Tämä johtunee väkivallan yleisestä lisääntymisestä. Vuosittain erilaista väkivallan uhkaa kokee Varsinais-Suomen työsuojelupiirin alueella noin 15 000 työntekijää. Väkivallan uhan alla työskentelevät altistuvat pelon aiheuttamalle stressille ja siten epäedullisille terveysvaikutuksille.
Työtapaturmailmoituksia tehdään vuosittain väkivaltatapauksista noin 1500. Naisiin kohdistuu kaksi kertaa miehiä suurempi riski joutua työpaikallaan fyysisen väkivallan tai sen uhan kohteeksi. Yksintyöskentely, useimmiten pienissä kaupoissa ja kioskeissa, altistaa väkivallalle, mikä selittää osittain naisten altistumisen miehiä useammin väkivallan uhalle. Muita väkivallan uhalle alttiita toimialoja ovat poliisi, vankeinhoito, terveydenhuolto, sosiaaliala, ravintolat, joukkoliikenne ja kiinteistönhoito. Usein uhkailija tai väkivallantekijä esiintyy päihteiden vaikutuksen alaisena.
Väkivallan uhan ilmeneminen
Väkivallan uhan ilmenemiä ovat esimerkiksi sylkeminen, tavaroiden heittely, töniminen ja luvaton koskettaminen sekä uhittelu, nimittely, kiroilu, nöyryyttäminen ja huutaminen. Yleensä uhkaava tilanne yllättää työpaikoilla. Väkivallan uhkaan ei osata varautua, jos esimerkiksi mitään vastaavaa ei ole aiemmin tapahtunut. Varautumattomuus on omiaan lisäämään tilanteen hallitsemattomuutta.
Väkivaltaan on varauduttava
Vaarallisten toimialojen työpaikoilla on oltava olemassa hyväksyttävät
hallintamenettelyt väkivallan uhan hallitsemiseksi. Muun muassa
työsuojelupiirit ja Työturvallisuuskeskus ovat tehneet tukimateriaalia
yrityksille käytännöntoteutuksen tueksi. Työpaikalla on kyettävä tunnistamaan väkivallan uhan olemassa olo ja varmistettava, että uhkatilanteisiin on olemassa selkeät toimintaohjeet, joita työntekijät osaavat noudattaa.

Tarvittaessa työolosuhteiden kehittäminen, kuten kameravalvonnan ja
vartiointipalveluiden hankkiminen sekä työnsuunnittelu, kuten yksintyöskentelyn lopettaminen, auttavat uhan hallinnassa. Uhkatilanteiden jälkikäsittely työyhteisössä on tärkeää. Varautuminen ja selkeät toimintaohjeet auttavat työntekijöitä jaksamaan työssään.
(Turun ja Porin työsuojelupiiri)
|

Uhkaavassa tilanteessa:
- pyri olemaan rauhallinen
- anna itsestäsi ammattimainen kuva
Vältä:
- väittelyä ja provosointia
- pelon näyttämistä
- liiallista ymmärtämistä
- huumoria
- liiallista tuttavallisuutta
Puhu
- hiljaisuus lisää jännitystä
- totea tilanne ääneen ikään kuin ulkopuolisena
Pyydä apua jos se on mahdollista
Älä käännä selkääsi
Säilytä etäisyys
- varmista, että välissä on esim. pöytä tai kaide
(Lähde: 3T Ratkaisut Oy, Agressiivisen asiakkaan kohtaaminen -multimedia, sivu 5)
» Katso multimedia Agressiivisen asiakkaan kohtaaminen
3T Kouluttajalisenssillä: Aihepiiri Psykososiaalinen Työturvallisuus
Muut: Aihepiiri Demo-kurssit
Katsottavissa maaliskuu 2009
|